Lauantai 3. syyskuuta
Vaellusreissu alkaa lennolla Helsingistä Ivaloon. Olemme kirjautuneet lennolle jo etukäteen mutta rinkat jätämme backage-dropiin. Erkin Rinkka painaa juuri alle 23 kg ja minun rinkan paino lentokentän vaa’alla on 21 kg. Oak Barrelissa yhdet oluet ennen lentoa. Lento on ajallaan ja bussilla siirrymme kentältä Saariselälle Riekonlinnaan.
Majoitumme hieman jo parhaat päivät nähneeseen hotelli huoneeseen ja huoneesta otamme pyyhkeet mukaan siirrymme hotellin saunaan. Löylyt ovat hyvät ja saunapuheet painottuvat seuraavien päivien vaellusreittiin. Panimoravintolassa käymme juomassa saunaoluet ennen kuin siirrymme raviontola Teerenpesään syömään iltapalaa. Friteeratut muikut perunamuusilla on maittavat. Matkalla hotellille vielä yhdet oluet Panimoravintolassa. Lavalla laulaa duo Sanni ja Sami covereita. Molemmilla tosi hyvät lauluäänet joten korvat tykkää.
Hyvissä ajoin nukkumaan. Huomenna on pitkä päivä.
Sunnuntai 4. syyskuuta
Herätys hyvissä ajoin ja varusteitten pakkaaminen rinkkaan hoituu nyt jo ruutinilla kun kotona jo useampaan kertaan kävin läpi varustelistan. Joitakin tavaroita jää kuitenkin vielä matkakassiin. Kuukkelikaupasta vielä kaasut trangiaan ja hieman ruokatäydennystä ja sitten olemmekin valmiita lähtemään. Jätämme matkakassit säilytykseen ja matkaan lähdemme kansallispuiston Saariselän lähtöportilta.
Nopeat lähtökuvat portilla ja Instagram-päivitykset ja reissu alkaa. Kummituskämpän jälkeen otamme oikealle vievän polun liian aikaisin ja sitä pitkin kiipeämme uudelle päivätuvalle Auroralle. Harhan käveleminen ei oikeastaan harmita yhtään koska niin on hieno rakennus. Päätämme kuitenkin palata takaisin laskettelurinteille johtavalle polulle emmekä jatka Iisakkipäälle.
Laskettelurinteitten poikki suuntaamme Pietarinvaaran kautta Vellinsärpimään vievälle polulle. Ennen Pietarinvaaran huippua vastaan tulee ensimmäiset porot. Ilma on lämmin ja tyyni joten hiki alkaa tippumaan lakin lipasta ennen huippua. Reissun ensimmäinen huippu saavutettu. Pietarinvaara, 376,2m.
Polku laskee Vellinsärpimään jonne tulemme sopivasti lounasaikaan. Rinkat heitämme selästä tuvan edustalle ja keittelemme päivätuvan kaasuilla vedet ja syömme lämminkuppikeitot, ruisleivät ja päälle kahvit.
Seuraavaksi lähdemme nousemaan Kivipäältä laskevaa puronvartta pitkin kohti tunturia. Nousu jyrkkenee ja sykkeet nousee oikein kunnolla. Kyllä tämä tuntuu kuntoilusta käyvän. Kaikkeen sitä vaelluksella törmää. Pienen poikittaisen kurun pohjalla on joltakin unohtunut työshortsit. Joko shortsikelit on loppuneet tai työt. Mäntymetsä vaihtuu tunturikoivikkoon ja nousu loivenee ja kun päästä avotunturiin matkan taittaminen alkaa muuttua nautinnoksi.
Kuutamokurun päässä pidämme pienen juomatauon. Kompassista otamme suunnan suoraa kohti huippua ja kilometrin patikoinnin jälkeen päivän toinen huippu on saavutettu.
Kivipäältä maisemat ovat aivan uskomattoman hienot. Tämä oli reissun päätavoitteista ja mieli lepää. Pakolliset huiputus kuvat ja taas kompassista suunta kohti Lassinojanlampea ja Kivipään autiotupaa. Laskeudumme avotunturista helppokulkuiseen metsikköön ja hetken päästä lampi jo näkyykin puiden välistä. Lassinojan ylitämme helposti lammen eteläpuolelta ja olemme perillä tuvalla.
Tuvalla ei ole muita joten majoitumme sisälle tavaroittemme kanssa. Tupa on tosi siistissä kunnossa ja aivan upealla paikalla. Teemme retkiruuat ja hieman väkisinkin syön koko annoksen vaikka sen koko on hieman suuri mutta energiaa tullaan tarvitsemaan huomenna.
Käyn haravoimassa nuotiopaikan siistiksi ja teemme pienet tulet, että saamme poltettua kertyneet risut ja lastut. Alkaa pikkuhiljaa sadella ja siirrymme takaisin tupaa.
Iltateen jälkeen painumme nukkumaan ja keräämään voimia huomista varten.
Maanantai 5. syyskuuta
Kuten aikaisemmilla reissuilla myös nyt ensimmäisen yön uni on hieman levoton ja heräilen muutaman kerran yön aikana. Tupa ei ollut mielestäni liian lämmin mutta ensimmäinen herätys johtuu siitä, että makuupussissa on liian kuuma. Avaan vetoketjun ja jatkan unia. Heräämme kun aurinko nousee tunturin takaa. Sade on väistynyt ja taivas on lähes pilvetön. Lämminkuppi Mustikka-Vadelmakeitto ja tukeva annos mysliä aloittaa minun päivän. Erkki keittelee kaurapuurot ja marjakeiton.
Pakkaamme rinkat ja 9:10 lähdemme polkua pitkin kohti Kulasjokea ja sen rannalla olevaa porokämpää. Kahden ja puolen kilometrinmatkalla polun pohja muuttuu soisemmaksi ja nousemme hieman ylemmäksi.
Hukkaamme polun ja nousemme hieman liian ylös mutta pudotamme takaisin puronvarteen ja tulemme metsäautotielle jota jatkamme poroaidalle ja edelleen poroaidassa olevalle portille. Portilta porokämpälle ja Kulasjoen rantaan on vajaa kilometri.
Kulasjoki virtaa melko vuolaana ja koitamme etsiä kelvollista ylityspaikkaa. Päädymme ylittämään joen tuvalta muutama kymmenen metriä ylävirtaan päin. Jostakin syystä minua aina hirvittää nämä vesistöjen ylitykset. Tälle reissulle hankin kuitenkin vaellussauvat ja tärkein syy niiden hankkimiseen oli juuri vesistöjen ylitykset, joita tiesin tulevan tällä reissulla vastaan. Kengät ja housut pois ja sandaalit jalkaan. Melko voimakas on virtaus ja paikoitellen pohjan pyöreät kivet levän liukastamat mutta sauvoja apuna käyttäen joki tullaan kunnialla yli. Kylmä vesi kyllä tuntuu jaloissa mutta oletan että tekee kuitenkin hyvää veren kierrolle. Ennen vaelluskenkien jalkaan laittoa on syytä kuivata jalat hyvin. Lähdemme etsimään Puilakkalammelle vievää polkua mutta jostakin syystä ajaudumme liikaa itään ja ajaudumme lammelta laskevan puron varrelle melko kosteaan ja kivikkoiseen maastoon. Haemme polkua kääntymällä takaisin itään ja tuleehan se hetken päästä vastaan.
Jatkamme lammen rannalla olevalle nuotiopaikalle ja pidämme lounastauon. Lounaan jälkeen jatkamme matkaa edelleen Puilakkaojan vartta pitkin yläjuoksuun ja siellä oleville lammille.
Taimenpään ja Kivinokan satulan kohdalla olevalla lammella pidämme juomatauon ja otamme kompassisuunnan satulasta suoraan kohti Taimenlammen rannalla olevaa nuotiopaikkaa. Nousu satulaan on mukavaa tunturimetsää ja kun alamme pudottautua puron vartta pitkin alas, Taimenlampi jo välkkyy puiden välissä.
Pari kolme sataa metriä ennen lampea näen pienen hirsikehikon puron varrella ja onhan se käytävä katsomassa ja kuvaamassa. Asumus näyttää enemmänkin aitalta tai vajalta kuin tuvalta.
Tulemme rannalla kulkevalle polulle ja itäpuolelle jää melkoinen määrä tuulen kaatamia keloja. Jollakin lännestä puhaltaneella myrskyllä ovat kaatuneet.
Tulipaikalla on sahapukki ja saha mutta puita kovin niukalti. Pidämme patukkatauon ja emme ala tulistella kun matkaa määränpäähän Lankojärvelle on kuitenkin vielä jonkun verran. Mietimme vielä reitin valintaa: laskeudummeko Suomujoen varteen polkua pitkin vai otammeko suunnan suoraan Lankojärven autiotuvalle Karunaslaavu-tunturin länsipuolelta. Päädyimme kulkemaan polkua pitkin Suomujoen varteen ja siitä edelleen karttaan merkittyä polkua pitkin Lankojärvelle. Olin kulkenut polun toiseen suuntaan pari vuotta sitten mutta silloin ilman rinkkaa. Aika hankala kuljettava ja nyt huomattavasti vetisempi kuin edellisellä kerralla.
No lopulta saavuimme Lankojärvelle ja päätimme yöpyä tuvassa. Kastauduttiin vielä järvessä mikä kummasti piristi väsynyttä miestä. Oletimme, että muutakin porukkaa saapuu tuvalle mutta hiljaista oli.
Jonkun ajan kulutta paikalle tuli kaksi yksinäistä vaeltajaa joista toinen laittoi teltan tuvan etelä puolelle tuli paikan yläpuolelle. Toinen tuli jakamaan autiotuvan meidän kanssa. Kertoi vaeltaneensa Luirojärveltä ja oli tullut Suomujoen varteen Palovankanjoen vartta Padagovaan ja siitä joen itä puolta Lankojärvelle ja ylittänyt Suomujoen kahlaamalla. Kokeneella lapinkävijällä juttua riitti reissuistaan ja ilta sujui rattoisasti. Ilma hieman pilvistyi muutama sadekuurokin saatiin. Taas oli iltaruuan syönti jotenkin väkinäistä mutta tankata piti. Ennen nukkumaan menoa juotiin vielä iltateet ja painuttiin pehkuihin hyvissä ajoin kun ilta pimeni yhdeksän jälkeen.
Tiistai 6. syyskuuta
Taas herättiin aurinkoiseen aamuun. Yöllä lämpötila oli ollut pari astetta. Järvellä oli joutsen pari melko pienten poikasten kanssa. Mietin ehtiikö ne lentokuntoon ennen talvea.
Vakio aamupalat ja sen jälkeen rinkkojen pakkaus. Tupakaveri lupasi siivota tuvan ennen lähtöään. Edellisiltä vaeltajilta oli jäänyt pastaa, leipää ja levitteitä keittopöydälle ja päätettiin toimittaa ne kompostiin huussin taakse etteivät houkuttele hiiriä tupaan. Vähän jälkeen yhdeksän suuntasimme kulkumme kohti Kotaköngästä. Ensimmäinen tauko oli Rautuojalla jonka ylitimme kahlaamalla. Sen verran siinä on vettä ettei siitä mennä yli kengät jalassa.
Reitti Kotakönkäälle on melko helppo mutta paikkapaikoin maasto oli melko märkää. Hieman vaikeimmissa maaston kohdissa vaellussauvoista on todellista apua ja niistä tulee varsinkin pidemmillä erävaelluksilla vakiokalustoa.
Kotakönkäällä pidimme lounastauon. Tauolla podimme, kannattaisiko lähteä vielä Tuiskukurulta illaksi Luirojärvelle saunomaan. Itse olin sitä mieltä, että paluu menee hieman liian myöhäiseksi joten jättäisin saunareissun tekemättä. Päätimme kuitenkin katsoa asiaa uudelleen kun olisimme perillä. Juuri kun olimme lähdössä jatkamaan matkaan, paikalle tuli vaeltava parikunta kahden koiran kanssa.
Kotakönkäältä suuntasimme kohti Tuiskukurun autiotupaa. Aurinko paistoi lämpimästi ja tyyni ilma teki kävelemisestä vielä lämpimämpää. Osa reitistä kulkee Tuiskuojan viertä harjulla, joka on helppoa kävellä. Välillä harjun kuitenkin katkaisee Tuiskuojaan laskevat purot, joten jonkun verran joutuu laskeutumaan harjulta ja uudelleen nousemaan harjun päällä kulkevalle polulle. Paikka paikoin pudotus joen uomaan on melkoinen. Matkalla Kotakönkäältä Tuiskukurulle tuli vastaan kaksi vaeltaa naisparia.
Tuiskukurulle tulimme auringon paistaessa. Tuvalla oli muitakin vaeltajia, joista osa oli jatkamassa matkaa edelleen Luirojärvelle, osa oli jäämässä tuvalle. Istuskelin tuvan edustan terassilla auringon lämmittäessä. Olisi sittenkin pitänyt ottaa aurinkovoiteet mukaan.
Päätimme yöpyä seuraavan yön teltassa ja pystytimme sen tuvan yläpuolen harjanteella olevan nuotiopaikan viereen. Jostakin syystä ei oikein retkiruuat tuntuneet maistuvan niin tein lettutaikinan ja paistoin Trangilla letut. Niitä riittikin ja nälkä lähti.
Keskiviikko 7. syyskuuta
Aamulla hieman ennen kahta alkoi sataa. Herään kun pisarat alkavat rapsahdella teltan pintaan. Välillä ropina hiljenee ja vaivun uneen mutta uusi kuuro herättää taas. Kumma kyllä nukahdan aina uudestaan ja aamulla kun herään sateen ropinaan, tunnen oloni levänneeksi. Erkki epäilee, että ulkona sataa räntää, kun välillä pisaroitten ropina tuntuu aika raskaalta. Luultavasti pisaroitten raskaus johtuu siitä, että pisarat putoilevat teltan yläpuolella olevista puista. Laskeudumme kumpareelta alas autiotuvalle ja keittelemme vedet aamupalaa varten autiotuvan kaasuilla. Syömme aamupalaa nuorenparin kanssa jotka kertovat jatkavansa tänään Luirojärvelle. Käymme purkamassa teltan ja ripustamme sen tuvan seinustalle kuivumaan. Pakkaamme rinkat ja lopuksi hieman kuivahtaneen teltan käärimme säilytyspussiin ja suuntaamme kohti Suomunruoktua. Sade on tihkua ja sumu peittää maiseman. Sateesta huolimatta tuntuu hyvältä olla taas matkassa. Olen usein sanonut, ettei ole huonoa ilmaa vaan on huonoja varusteita. Tuiskukurun ja Suomunruoktun välin olen kulkenut useita kertoja mutten koskaan ole kulkenut polkua joka kulkee Vintilätunturin länsi puolelta. Nyt otamme Vintilätunturin länsipuolelle vievän polun ja olen taas uudessa maisemassa.
Yhdellä juomatauolla talsimme aina Aitaojan tulipaikalle saakka, jossa keitämme kahvit ja syömme eväsleivät. Aitaojalta on vain pari kilometriä perille ja saavumme hyvissä ajoin ennen kahta. Istahdamme hetkeksi ja pakkaamme päiväreppuun keittimen ja lounaskeitot ja eväsleivät.
Seuraava etappi on Kopsusjärvi jossa en ole vielä käynytkään. Sen verran paljon vettä virtaa sateisen kesän jälkeen Suomujoessa, että kengät on riisuttava jalasta ja kahlattava vanhan museotuvan kohdalta yli. Kuivattelemme jalat museotuvan sisällä ja kirjoitan merkinnän käynnistä vieraskirjaan. Nousua on melkoisesti ennen kuin saavutamme Kopsusnokat ja siitä lähdemme laskemaan kohti Kopsusjärveä. Pieni rinne alas ja olemme Tammukkalammen varaustuvalla.
Tuvasta tulee ulos vaalea rouva, joka kyselee mitä tehdä tuvalle eilen tulleen mäyräkoiran kanssa. Tuvan pihalla tärisee ruskea mäyräkoira, joka selvästi aristelee jalkojaan. Rouva oli omista ruokavaroistaan ruokkinut koiraa ja äsken huskyen kanssa kulkeneet kaverukset olivat antaneet omien koirien ruokavaroista hieman koiran muonaa. Sovimme, että mietimme asiaa ja kun tulemme takaisin Kopsusjärveltä, palataan asiaan. Jatkamme matkaa Kopsusjärven tulipaikalle. Matkalla Erkki onnistuu liukastumaan liukkaalla pitkospuulla mutta ainoastaan saa pienen tärähdyksen polveen. Muistutus taas siitä, että sateella maasto on ihan erilaista kävellä kuin poudalla. Tulemme tulipaikalle jossa aikaisemmin mainitsemani koirien kanssa vaeltavat kaverukset ovat ruokatauolla. Hienosti kehottavat lähestymään koiria, kuten kaikkia vieraita koiria tulisi lähestyä ja antaa eläimille aikaa tutustua vieraaseen ihmiseen. Juttelemme mäyräkoirasta ja mitä koiran suhteen pitäisi tehdä. Teemme tulipaikalla keitot ja syömme eväsleivät.
Erkki onnistuu vielä liukastumaan rannan vedenottopaikalla ja kastelemaan toisen kenkänsä. Ehkä me nyt muistamme, että maasto on liukkaampaa kuin poudalla.
Palaamme takaisin Tammukkalammen varaustuvalle, ja sovimme ottavamme yhteyttä Kiilopään tunturikeskukseen heti kun saamme kännykkään singnaalin. Kukaan meistä ei jaksa kantaa koiraa ja parasta on jättää koiralle ruokaa ja jättää se kytkettynä tuvalle, ettei joudu petojen kynsiin. Nousemme Kopsusnokille ja kännykät piippaa. Soitamme tunturikeskukseen ja ilmoitamme koirasta. Koirasta on ilmoitus ja lupaavat ottaa yhteyttä koiran omistajaan.
Jatkamme museotuvan kautta Suomunruoktulle. Pystytämme teltan ja teemme iltapalaa. Ei oikein vieläkään tahdo retkiruuat maistua.
Paistamme Kopususjärvellä tapaamilta kavereilta saadut kanttarellit ja keitämme teetä. Kanttarellit syömme voileipien kanssa joten retkiruuat jatkaa matkaa myös huomenna. Autiotuvan puolella on muutama vaeltaja ja myös varaustuvan puolella asutaan.
Sateisesta säästä huolimatta pystytämme teltan tuvan taakse kankaalle.
Varvikkoon on levitelty keksipakettien ja karkkipaperien kääreitä. Harmittaa.
Painumme telttaan kun ilta hämärtyy ja uni tulee herkästi kun päivän kävelyn rasittaman raadon saa makuupussiin.
Torstai 8. syyskuuta
Herään yöllä pari kertaa sadekuuron ropinaan ja aamulla kun nousemme ylös aamupuuhiin, satelee vielä hieman. Teemme tulipaikalle pienen nuotion ja teemme perinteiset aamupalat, Erkki puuron ja minä marjakeiton ja myslin. Lähtökahvit juomme ennen kuin pakkaamme tuvan seinustalla kuivumassa olleen teltan. Muutkin tuvalla yöpyneet tekevät lähtöä omille reiteilleen.
Ennen lähtöä käyn vielä keräämässä varvukossa olevat roskat ja jätän ne halkoliiterin päässä olevaa roskapöntöön. Olisi kai pitänyt ottaa rinkkaan ja viedä perille asti mutta olivat niin märkiä ja likaisia että kannan rinkassa perille vain omat roska. Hieman on kuitenkin syyllinen olo.
Viimeksi pari vuotta sitten ylitimme Suomujoen tuvan kohdalta kengät jalassa mutta nyt täytyy vaihtaa sandaalit jalkaan ja kahlata joen yli.
Marssimme Kiilopäälle vievää levää polkua pitkin aina Suomunlatvan laavulle saakka. Pidämme pienen tauon laavulla ja siitä lähdemme nousemaan tunturin selälle ja siitä edelleen Niilanpään huipulle.
Avotunturissa on helppo kulkea ja maisemakin palkitsee, kun aurinko alkaa paistaa sadepilvien hälvennettyä. Niilanpää huiputetaan ja päätämme jatkaa Kiilopään huipun kautta tunturikeskukseen.
Perillä olemme yhden aikaan ja palkitsemme itsemme tuopillisilla olutta. Erkki lähtee huoltamaan varusteitaan ja minä tilaan toisen oluen. Lueskelen kännykästä sähköpostini ja viimeisimmät uutiset.
Hieman jäi vaivaamaan mäyräkoiran kohtalo ja menen vastaanotosta kysymään olisiko heillä tietoa, miten koiralle kävi. Kun otan koiran puheeksi, vieressä seisovan pariskunnan rouva kertoo koiran olevan heidän. Kun olivat saaneet tiedon missä koira on, olivat saaneet Metsähallituksen kaverin hakeman koiran pois tuvalta. Koira oli lähtenyt pari päivää ennen jonkun hajun perään tunturiin eikä ollut osannut palata takaisin. Koira oli nyt turvallisesti autossa lepäämässä, joskin kävely oli edelleen hankalaa. Omistajat olivat todella onnellisia koiran löytymisestä ja kiitollisia kaikille auttaneille. Onnellinen loppu.
Erkki palasi varustehuollosta ja kertoi hommanneensa meille kyydin Saariselälle. Keräsimme tavaramme ja pohjanmaalaispariskunta ystävällisesti kyyditsi meidät perille asti hotellillemme. Veimme tavarat huoneeseen ja painuimme saman tien saunaan. Jo tuntui sauna hyvältä ja puhtaat vaatteet olivat mukava vetää päälle.
Pirkon Pirtissä syömässä ja sen jälkeen vielä Panimoravintolassa parilla oluella.
Perjantai 9. syyskuuta
Vaikka nykyisillä varusteilla teltassakin nukkuu melko hyvin, niin kyllä hotellin sängyssä uni maittoi. Aamiaisen jälkeen pakkailimme tavarat illan lento varten ja jätimme tavarat hotellin säilytykseen. Olimme sopineet, että voimme käyttää illalla vielä hotellin saunaa peseytymiseen ja vaatteitten vaihtoon.
Viimeisen päivän reitti kulki Iisakkipään kautta Laanilaan ja sieltä edelleen takaisin Saariselälle. Reitillä oli paljon päiväretkeläisiä ja miksei oli koska sää oli mitä parhain. Aurinko paistoi ja oli lähes tyyntä. Laanilassa söimme maittavan keittolounaan.
Saunoimme hotellilla ja saunaoluet nautimme Panimoravintolassa. Kirjoitin muutaman kortin ja jätimme ne postin kuljetettavaksi. Saariselän Partiokaupan tarjontaa kävimme myös tutustumassa ja heräteostoksena mukaan lähti uudet kuorihousut.
Ravintola Petronellassa kävimme vielä syömässä poronkäristykset ja jälkiruuaksi leipäjuustoa filotaikinakääreessä.
Tavarat vielä hotellilta ja lentokenttäkuljetuksella Ivaloon. Hieno reissu.
