15. syyskuuta 2013

Peuramaa Golf, Porkkala

Syksy alkaa painaa päälle ja henkisesti täytyy valmistautua jättämään viheriöt. Kipinä golfiin syttyi uudelleen heinäkuun jälkeen tai oikeastaan jo heinäkuun aikana parilla kierroksella vieraskentillä. Lokakuusta eteenpäin siirrytään normaaliin juoksu- ja kuntosaliohjelmaan ja ehkä tulevana talvena voisi ottaa ohjelmaan myös pari kertaa kuussa golfin sisäharjoittelua lyöntituntuman ylläpitämiseksi.

Tälle kaudelle ei omalla kentällä ole tullut montaa täyttä kierrosta mutta tänään kenttä kiersi kohtuullisesti ja hetkittäisestä odottelusta huolimatta kierros reilusti alle neljään tuntiin. Tavoite oli pelata järkevästi bogi-peliä ja ottaa vastaan paremmat reikätulokset jos niitä on tullakseen. Kakkosella tuli heti huono avaus ja välilyönnin jälkeen lähestyminen toppina lyhyeksi greenin eteen. Mutta jo seuraavalla väylällä avaus väylälle ja lähestyminen greenille ja par. Hieman pasmat sekosivat väylällä 16 kun lähestyminen päätyi oikealla olevan kallion päällä kasvavan kuusen alle ja sieltä chippi väylän yli kiven viereen vasemmalle. Väylän kautta greenille ja kolme puttia. Hyvin kuitenkin kokosin palaset taas kerran ja kaksi par-tulosta loppuun ja tulos omaan tasoitukseen ensimmäisen kerran tällä kaudella. Mainittakoon vielä, että koko kierros tuli ilman kadonneita palloja vaikka ohjelmaa riitti parilla väylällä ja 11. oltiin lievästi vesiesteen puolella mutta onneksi pallo oli pelattavissa.


Porkkala 15 par 4
Peuramaa Golf (Porkkala)
15-Sep-2013 16:00
HoleParHcpJukkaHannu
pts+/-
pts+/-
1316
24+1
14+1
242
16+2
16+2
3414
34e
34e
4318
14+1
14+1
5410
25+1
25+1
644
25+1
07+3
756
17+2
17+2
8412
25+1
16+2
938
33e
15+2
Out34
1743+9
1148+14
1059
35e
26+1
1153
26+1
26+1
12411
25+1
16+2
1355
26+1
17+2
14417
25+1
15+1
1547
25+1
34e
1641
08+4
16+2
17413
34e
16+2
18315
33e
23e
In38
1947+9
1449+11
TOTAL72
3690+18
2597+25
TeeYellowYellow
Slope / CR128/72.1128/72.1
Handicap15.312.5
Course Hcp1714
Net Score7383
Stableford Points3625
Putts38-

Ei kommentteja: